tiistai 25. marraskuuta 2014

Elämä on elämää varten annettu


Se on jännä tunne puhua mikrofoniin ja tajuta että minä päätän sen mitä ne muut kuulee.
Sunnuntaina mentiin vaan pelaamaan bingoa ja sitten bingoemäntä toteaa että Emmi tulee nyt harjottelemaan tän seuraavan kierroksen tässä.

"En kai.."
"Kyllä kyllä"

Voi että kun voi pientä ihmistä jännittää luetella numeroita ihmisille.
Pari kierrosta vedin ja sain kehuja, jee.

Karaokestahan tuolla onkin ollu jo vähän enemmänkin kun vaan pelkkää puhetta.
Että pikkujoulut selvinpäin ja sen semmosta.


Kävin siellä osastolla haastattelussa.
Kyllähän ne ois ottanu minut sinne vaikka heti seuraavana päivänä, mutta hinta ja motivaation puute tuli itellä vastaan.

Sain viikon aikaa miettiä ja soitin sitte että juu ei, minä meen mielummin töihin.
Herään joka tapauksessa joka aamu puol seittemältä, kun tuolla miehellä soi kello.
Tänään tosin heräsin vasta seittemältä ja eilen puol kahelta yöllä.

Mutta, niistä myöhemmin sitten.


Niinhän tässä nyt sitten kävi, että löysin tommosen tyypin.
En tiiä mitä uskallan nyt kirjottaa, kun se kuulemma haluis lukea mun tekstejä.

Mä oon itkeny kolme kertaa sen takia, kun mulla yksinkertasesti vaan on liian hyvä olla.
Saan kysyä vaikka mitä typeriä kysymyksiä ja tuo vaan vastaa mitään kyselemättä.

Kuinka kovaa pitää ajaa autolla seinään että solisluu murtuu turvavyön vuoksi, onko Helsingissä karhuja, kuka on Silvia ja voidaanko mennä Ikeaan syömään lihapullia.


Oon ollu täällä puoltoista kuukautta, stressitaso on laskenu ihan olemattomaan.
En oo kertaakaan itkeny sen takia että oon tehny pahaa ruokaa.
En mä kyllä ole ruokaa täällä tehnytkää kun kaks kertaa.

Ruokakin maistuu taas joltain ja on syöty kyllä.
Pitäis ehkä käydä hakemassa Vuosaaresta jotkut housut mitkä ei kiristä.


Ihan itte oon vitsillä hokenu koko kesän että me mennään naimisiin ton miehen kanssa, mutta nyt se ei oo enää hyvä vitsi ollenkaan. Ainakaan se pointti mikä siinä oli takana.

Päästiin me sentään Jarkko Martikaisen keikan jälkeen LeBonkin bäkkärille juomaan olutta.
Janni oli täällä sillon! Siellä se vaan jakso bailata eturivissä koko keikan ajan.
Oma sydän ei kestäny sitä bassoa kovin kauaa.


Perjantaina oli poli. Se on käyny kovin tylsäksi.
10 minuuttia ja sitte toivotettiinki jo hyvät joulut.
Että eiköhän tuokin homma ala olla aika taputeltu jo.

Ei mua huvita enää jauhaa vanhoista asioista, eikä uusissa oo mitään avauduttavaa.


Eilen me käytiin Riihimäellä hakemassa talvirenkaat.
En jaksa enää taistella ton kuvanmuokkausohjelman kanssa, niin olkoot kuvat tuon värisiä.

Mä etin nyt jotkut vaatteet missä pystyy vielä hengittämään ja lopetan tän jumittamisen.


Niih, että oon hengissä ja kaikki on paremmin kuin hyvin
ja tänää nään ihaninta pieta ja se on huippu ja et hienoo elämää ja kattokaa kaikki kimmoo.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Kun sä osaat rakastaa et tuu koskaan kuolemaan


Viimeks maanantaina oon ollu pidempään kun 15 minuuttia kerrallaan pois kotoa.
Oon siis viettäny about 23 tuntia päivästä yksin tässä sängyllä viimeset neljä ja puol päivää.
Oon ihan valmis heittää ton koiranki jo hoitoon, että saisin levättyä vielä vähän enemmän.

Kuin masentavaa.

No ei oikeestaan yhtään.
Kiva olla välillä rauhassa.

Mulla on ollu tämmönen myöhänen kesäloma.
En oo tehny mitään, enkä oo nähny ketään.
Ei jaksa niin ei jaksa, eikä tarvi jaksaa.

Eka viikko pitkään aikaan kun ei oo kenenkään synttäreitä tai hautajaisia.


Alko käymään duunista jo pelkkä ruuanlaitto.
Nyt on menty hyvin pitkälti nuudeleilla, kaupan hamppareilla ja muulla vastaavalla safkalla jonka ravintoarvot on yks vitsi.

Mä oon tässä vähän kelaillu, että tykkäänköhän mä enää ollenkaan ruuasta.
Oon pari kertaa vahingossa jo sanonu jolleki ääneen että en tykkää, ja se kuulostaa kyl aika karulta.

Toki mä nautin ruuasta ja syömisestä sillon kun on nälkä.
Sillon on ihan sama onko ruoka hyvää vai pahaa, mutta kun vaa nälkä lähtee niin se on taivaallista.

Kyl meinaa rupes turhauttamaan se jokapäiväinen kokkaaminen.
Vaivalla väännetystä kotiruuasta sai samat kiksit ku kuivasta leivästä.
Aattelin että ehkä pienen tauon jälkeen sitä oppis arvostamaan taas.

Torstaina yritin, mutta paskaahan se oli.


Koitan tässä nyt valmistautua tulevaan viikkoon, eli normalisoitua, eli kääntää unirytmiä, eli valvoa nyt yön ja mennä lauantaina illalla ihmistenaikoihin nukkumaan ja herätä sunnuntaina aamulla niinkuin normaalit ihmiset.

On mulla jo suunnitelmatkin tälle päivälle!
Tai omassa päässäni ainakin.
Enhän mä voi mitään sopia koskaan etukäteen, kun ei tiedä millanen päivä millonkin on.

Mutta ajattelin tässä aamulla soitella sille Tallinna-mammalle, kun se on kuulemma tuonu mulle jotain tuliaisia! Pöllöjuttuja, olettaisin.
Jouduin ite kieltäytymään reissusta, kun oon nyt ollu vähä tämmönen.

Se on ite saanu joskus aivoverenvuodon uupumuksen takia, niin se ihan ymmärs.
Vai aivoinfarktin? En edes muista enää mikä niiden ero on.

Keskustassa tarttis käydä ja kai mä jossain baarissaki voisin pyörähtää samalla vaivalla.
Oon niin pitkään litkiny pelkkää Jaffaa että kroppa luulee mun olevan oksennustaudissa.


Ens viikolla on äitin synttärit!
Hirveesti en kyl viitti niitä juhlia, kun torstaina on lääkäri.
Jostain osastojaksosta oli puhetta just maanantaina.

Maanantaina myöhemmin oli sitte iskän kanssa puhetta äidistä.
Se on nyt vasta ruvennu puhumaan enemmän noista jutuista.
Kova tarve sillä ainakin tuntuu olevan toistella tapahtunutta ääneen.

Mun kavereihin lähtee tutustumaan kysymällä "Tiesitsä että Emmin äiti surmas ittensä?".
On siinäki, niinku nii, no, kukin tavallaan. Ja hänel on siihen oikeus.
Hyvä vaan että puhuu.

Pistin sen antamaan äidin korvikset meiän karaokelikalle, niin se sano varmaan kolme kertaa 
"Emmin äidiltä terveisiä". Se oli kyl tosi sulonen, melkee itku silmässä siinä toinen, tui. ♥


Ne oli niin söpöt ne korvikset!
Jos mä oisin odottanu siihen asti että ite niitä joskus käyttäisin, niin eihän ne olis tullu käyttöön ikinä.
Ei olis ollu oikein.

Ja oon muutenki ihan varma että jos mä joskus lisäännyn, niin saan pelkkiä poikia.
Ihan vaan koska niille on paljon vaikeempi keksiä nimiä.
Eikä mun elämän oo selkeesti tarkotettu olevan helppoa.


Ei sillä että mä mitenkään katkera olisin.
Oon sitä mieltä, että tästä vaikeesta elämästä on pystytty tosi helposti tekemään jopa ihan siedettävä.
Kaikki mihin on voinu vaikuttaa, on onnistunu ilman sen suurempia ongelmia.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00410

maanantai 8. syyskuuta 2014

Kohta me kokeillaa frontside ollie mopolla


Kirjotin tiistaina mun traumaattisesta maanantaista, mutta en mä kerenny julkasta sitä!
Ärsytti iltalehden sivuilla uutinen mikä "lukee vain lehdessä", niin oli pakko lähteä baariin lukemaan se.
Sit olinki jo kännissä ja nyt se tarina on jo niin vanha että turha sitä on enää avata.

Ja muutenki aloin täs nyt vähän epäröimään oisko joku voinu loukkaantua siitä tekstistä.
Niin olkoon nyt sitten julkasematta.

Lähin vaan itkien pois yhestä paikasta kesken tapaamisen.
Porasin vielä siinä pihallaki, mutta onneks Jenna tuli vastaan niin sai heti jotain muuta ajateltavaa.
Loppupäivä oli kyllä sitten muksaa.


Ja se tiistai! Oli ihan huippu.
Vaikka kaikilla tuntu olevan joku Emmin kiusaus -päivä.

Huono sanavalinta tosin, kun mun mielestä se oli vaan hauskaa.

Vittuilu on välittämistä.
Jos sen vaan tekee oikein.

Iskä sai porttikiellon Pääkonttoriin.
Se leikkas tuhkakuppia jollai levysaksilla.
Tai se pönttö siellä ulkona.


Eilinen oli vähä semmonen unohtelu -päivä.
Suutuin Keravalaiselle ainaki kolme kertaa, mutta en muistanu yhtäkään syytä 10 sekunnin päästä.
Ehkä ihan hyvä vaa.

Vähän kyl hävetti jo ku kesken oman tarinan kertomisen oli pakko vaa todeta että en mä enää muista mitä mä olin selittämässä.
Yleensä sitä unohtaa vasta seuraavana aamuna, mutta että kesken lauseen!


Peetulle ihmettelin että kuka helevetti on tehny sulle noin ruman letin, niin "itseasiassa se olit sinä".
Tai noin se meni Peetun tarinassa.
Oikeesti sanoin sitä kamalaks vasta sen jälkeen ku sain tietää että se on mun tekele.

Oon ryypänny nyt ihan huolella.
En jaksanu enää masistella yksin kotona.
Kännissä ei masenna ja kännissä näkee paljon ihmisiä.

Vois sitä vähän huilata kuitenki.


"Mä katoin yks kaunis krapulapäivä neljä leffaa missä sä näyttelet!"

Jussi Lampi on mun uus lemppari nyt.
Me päästään kaiketi kattomaan sitä teatteriin torstaina!
En oo piiitkään aikaan ollu missään tommosessa.

Ja huomenna me mennään Niklaksen kans prätkäilee!
Jännää jännää. En oo semmosen kyydissä ollu ku joskus pentuna viimeks.

Viikonloppuna on hautajaiset.
Ne nyt ikävä kyllä on tullu vähän tutummaks tässä.


Oon taas ihan onnellinen.

Ja mä sain makaroneista palovamman jalkaan.
Aikamoista.


If you can't think of anything nice to say, you are not thinking hard enough

lauantai 30. elokuuta 2014

Miks jumittaa jos voi juosta


Mulla on ollu varmaan joka päivä tän viikon ajan tää tyhjä sivu koko päivän auki tässä koneella.
Ei jotenki vaan oo pystyny muodostaa mitään tekstiä.

Ihmiset on vaikeita ja se vähän masentaa.
Ku ei kelpaa mikään mitä mä sanon ja pitää väkisin ymmärtää kaikki väärin.
Turha mun on sit sanoa mitään, tulee vaa kaikille paha mieli.

En lukenu pariin päivään tekstareitakaan, kun ahdisti niin kaikki.

"Sano ykski hyvä syy miks et ota bisseä"
"En saa tehä kännissä ruokaa, eikä mulla oo varaa ostaa pizzaa"

Päätä on särkeny joka päivä viikon putkeen.
Eli enemmän nyt viikon aikana ku normaalisti koko vuoden aikana.
Alkaa huumori vähän loppumaan jo tämänki suhteen.

Torstaina meinasin pyörtyä kaupassa.
Että ainii voishan sitä syödäkin joskus.

Ei meil enää syödä leipää, enkä osaa korvata sitä oikee millään.
Jogurtti rupee tökkimään tosi nopeesti ja puuroakaan jaksa kokoajan olla keittelemässä.
Ne on muutenki vähä semmosta fiilisruokaa.

Pitää kehitellä jotain sit ku jaksaa.


Eilen päivällä mä itkin toivottomana sitä kuin en jaksa tätä kaikkea.
Hirveesti asioita mitä pitäis tehä, mutta mulla ei yksinkertasesti vaan ole tarpeeks voimia.

Kävin joku päivä ostamassa lisää sukkia, kun en jaksanu käydä pesutuvassa.

Kaupassakäyntiki on jo yks työ itessää.
Heti ku on vaa selvinny takas kotiin, niin romahdan eteisen lattialle, ku oon ihan loppu.

En mä kovin kauaa kerkee siinä itkeä, kun pitää ruveta jo tekemään ruokaa.
Ja sitähän varten tarttee hyvällä tsägällä vielä tiskata ensin.

Suihkussa käymisestä ja tiskaamisesta ei voi edes puhua samana päivänä.
Ja koira, onneks se on ihan helppo.
Noi portaat on vaan saatanasta kavuta miljoonasti päivässä.


Mulla on kaikki hyvin, mutta en vaan jaksa.
Ehkä mulla on vaa joku random burnout -vaihe ku oon yhtäkkiä joutunu hoitaa kaiken yksin.

Se ois vissii kohta taas hermoloman paikka.
Pitää mun muutenki mennä käymään Jyväskylässä ennen ku Titta muuttaa poiiiees.

Rytinällä on kavereita muuttamassa Helsinkiin, mutta Titalla on kyllä ihan väärä suunta.
Minun mielestä. Kartalla. Mutta elämässä toivottavasti kuitenkin oikea.


Oltiin sit eilen illalla kattomassa Sallan ja Miron matka maailman ympäri:n keikkaa tossa Lintsillä!
Se oli kyllä niin upee että ai että!

Heti tuli parempi mieli.
Salla on ihana.


Ja sitte keikan jälkeen kaveri heittää extempore että mun pitää lähtee häne kans johonki laitteeseen.
Se mikä se on se über-korkee maisemajuttu joka tulee ihan täysiä vapaapudotuksella alas, Kingi.
Luulin että se oli läppä, mutta eei.

Siinä jos jossain sai ajatukset ihan muualle.
Ja viimesetki paineet unohtu hetkeks taivaalle siinä pudotuksessa.

Käytiin me vielä parissa muussaki laitteessa.
Jännä että mitä kamalampi laite niin sitä parempi olo tulee.
Kiitoksia vaan Kimmolle vapaalipuista!

Oli kivoja kavereita siellä.
En mä kyl kovin sosiaalinen ollu, mutta eikai kukaan mitään enempää vaatinutkaa.


Varmaan nyt ku julkasen tän, niin kaikki noi ongelmat katoo ja huomenna elämä on taas jeejee ihanaa.
Viiden ja puolen tunnin päästä pitäis olla taas jo menossa, että ei tässä hirveesti kerkee unta tankata.

Kauheeta ku ei saa edes viikonloppua vapaata elämästä.

Pakko kyl mennä nukkumaan ennen ku diagnosoin ittelleni jonkun aivokasvaimen tän päänsäryn takia.

maanantai 11. elokuuta 2014

Kyllä jossain on oltava raja


Eilen oli huono päivä.

Siis, ensinnäkin, ihan hirvee yö takana.
Näin koko viime viikon painajaisia ja se yö oli pahin kaikista.
Koko viikon painajaiset yhessä kertaa 7000.

Kyllä mä ihan tajusin siinä että se on unta.
Luulin aina välillä että olin heränny, mutta eei kun alko se sama uni aina vaa uudestaan.

Yritin huutaa niin kovaa että joku heräis ja herättäis mut siitä.
Mutta en mä sit vissiin ollukaa huutanu ääneen.
Olin silti vähä loukkaantunu aamulla.

Sit ku vihdoin heräsin siitä painajaisesta sain tietää että meiän baarin yks vakkariasiakas on kuollu.
Kotona oli ihan hirveen kiree tunnelma koko päivän, mul palo käpy ja lähin pihalle.
Jos mulla on paha olla, niin en kestä yhtään jos joku korottaa ääntään.


En mä sit pitkälle päässy, kun porukka shokissa olevia ihmisiä pysäytti mut tossa baarissa.
Join siinä sitte varmaan seittemän "jos mä mä nyt yhen" -bisseä.

Mulle opetettiin karaokelaitteitten käyttöä, jos mä vaik joskus kävisin tuurailemassa siellä.
Oli kyllä vähän pelottavaa höpöttää välispiikkiä.
Ja sit jos se pitäis tehdä vielä selvinpäin, ni huhhu.

Loppuilta meni sitte enempi vähempi itkiessä.
Ja tää aamu oli jotain ihan hirveetä.

Mun piti aamulla käydä sen kuolleen miehen vaimon työpaikalla tarkistaa meneekö se oikeesti töihin.
Oisin auttanu jos olis tarvinnu perua jotain asiakkaiden aikoja tai jotain, mitä vaa.
Mutta sillon se oli ainaki vielä kiinni!

Sen hetken pystyin olemaan reipas, mutta romahdin heti ku pääsin takasin kotiin.
Oli mun tarkotus mennä vielä myöhemmin uudestaan, mutta ei siitä itkusta tullu millään loppua.
En sit kehdannu mennä toisen työpaikalle pillittämään, must ois ollu enemmän haittaa ku hyötyä.

On ihan päänsärkyyn asti tullu otettua osaa tähän suruun.
Niin paljon että ekaa kertaa moneen vuoteen koin tarvetta ostaa aurinkolasit.


On tässä muutenki tullu täytettyä aika hyvin tota nestevarastoa.

Vähä meinaa pelottaa mennä nukkumaan selvinpäin.
Kännissä ku nukkuu niin ei yleensä kerkee nähä unia ollenkaan.

Mulla on puhelin paskana, pitäis viedä se huoltoon vielä ku on takuut voimassa.
En vaan millään raaski kun sit pitäis elää se pari viikkoa ilman nettiä ja musiikkia.
Ellei sieltä sitte saa vastaavaa puhelinta lainaan huollon ajaks, mutta tuskinpa.

Ahistaa ajatus siitä että kuka vaan voi kuolla ihan millon vaan.
Minäki voisin kuolla ennen ku kerkeen edes julkasta tätä tekstiä!

Ja me vielä laulettiin Samun kanssa "Kaikki me kuolemme pian" -biisiä sillon lauantaina.
Siitä kaks tuntia ja yks oliki oikeesti kuollu.

Ihan turhaa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Nyt vain tahdon jäädä tähän ja ampua aivoni kuuhun


Yhellä kavrulla oli tuossa vähä aikaa sitte Jarkko Martikaisen paita päällä!

"Mä oon nähny Jarkko Martikaisen pari kertaa!"
"Nii mäki. Se on itseasiassa mun siskon mies"

Miks kaikki oleellinen tulee ilmi vasta kuukausien tuntemisen jälkeen?
Mun Jyväskylä-kämppis oli just sillon käymässä Helsingissä, niin se paita on nyt onnellisesti vaihtanut omistajaansa ja asustaa Jyväskylässä.


"Mä oisin ottanu sut mukaan Martikaisen keikalle perjantaina, ku tiiän että tykkäät siitä, mutta mulla ei ollu sun numeroa"

Siiis, jos mä menisin Samun kanssa naimisiin nii oisko Jarkko Martikainen niinku mun lanko?
Oisko vähän siistiä!


Janni oli tosissaan käymässä täällä joskus kuukaus sitte.
Se eksy heti ekan illan aikana. Tai yötähän tuo jo oli.
Ja akkukin tietenki loppu just väärällä hetkellä.

ONNEKS oltiin juotu muutamat oluset puistossa ja jouduttu käymään aikasemmin iskän naapurin luona vessassa. En ymmärrä miten, mutta jotenki tuo osas suunnistaa bussilla takasin sinne!
Onneks siellä on portit auki ja onneks siellä oli ollu vielä porukkaa pihalla.

Siellä ne pelas poikain kanssa Ristiseiskaa ja kittas kimpassa kaljaa kuin niin ois kuulunutki olla.
Kyllä lämmitti sydäntä tuo kuin ne on saanu rauhotettua sen pienen tytön paniikinpoikasen.


"Ehkä mä otan vaan neljä"
"Mitä neljä?"
"Pöllöpaitaa"


Kävin pyörähtää Jyväskylässä tuossa!
Tosi laiska pyörähdyshän se oli.
Tai ois olettanu että melkein kahessa viikossa ois kerenny näkee vähän enemmän ihmisiä.

Mutta kun oon niin huono ottaan yhteyttä ihmisiin.
Ylös ja liikkeelle pääs kyllä, kun meillä oli vauva!


Pari päivää kesti tottua heräämään joka aamu viimeistään kaheksalta siihen ihmisherätyskelloon.
Ihan loistava tapaus kyllä.

Eikä oo parempaa tunnetta kuin se kun on saanu lapsen nukahtamaan puolen tunnin taistelun jälkeen.

Ja Tarullaki oli ihan pikkunen vauva!
Se paino vähemmän ku Luukas, enkestä.


Syötiin melkein joka päivä ulkona.
Oli kyllä sopeutuminen takas kotiruokaan voin kertoo.
Pari päivää oli pakko täälläki vetää mäkkäri-kebula -linjaa.

Tänään pitäis tehä kalakeittoa siis just juu.
En tykkää.
Eikä meillä oo edes mausteita.

Joku 10v näsäviisas pikkupaskiainen.
Nooran ystäväkirjaan olin kirjottanu syntymäajan kohdalle "en muista".
No onhan aika ja päivä nyt ihan eri asia!

Tosta en tiiä että mitä p.v. tarkottaa.
Ja miks joku painoki on pitäny laittaa desimaalin tarkkuudella.


Oli ihan hirveen kuumaa porealtaassa, +41 astetta!
Ei siellä pystyny olemaan kauaa kerrallaa, vaikka yrittää väkisin nauttia, niin kuinka nautit jos sattuu?

Enkä tajuu miks ei muka sais valittaa ku kesällä on liian kuuma, että pitää yrittää nauttia nyt ku kerranki kesä kestää kauemmin ku 10 päivää plaaplaaplaa.
Minkähän ihmeen takia pitäis nauttia siitä että on epämukava olla? Siitä että sattuu?

Ei oo tervettä semmonen.
Siinä on yks salakavalimmista tavoista olla itsetuhonen.


Joku kaunis lauantai oltiin kaljakellunnassa!
En oo ikinä ennen ollu ja meinasin jänistää nytkin, kun meijän piti pummaa kyyti joltain tuntemattomalta.

Se oli kylläkin mukava tyyppi!
Yksin semmosessa isossa uima-altaassa, niin ei oltu yhtään tiellä.


Mä taisin lopettaa tupakoinnin.
Kännissä välillä vahingossa "sortuu".
Parit savut vaan käyn pummaamassa aina välillä joltain, että harvemmin mä enää kokonaista poltan.

Tossa alkuviikosta olin lenkillä ja Hesarilla tuli joku tuttu vastaan, se pummas röökiä ja annoin sille koko loppuaskin, koska mitä mä niillä enää teen.
Tuolla kiusaamassa heikkoa mieltä.


Jyväskylässä ei tullu ryypättyä ku kaks kertaa!
Se vaati aina sen että vauva on pois kotoo.

Toisella kerralla jäi kyllä vähä vajaaks kun olin kipee.
Lähin kämpille huilii ku muut lähti baariin.
Join 6 pientä bisseä ja oksensin, siis hurraa!


Harri kysy mult eilen että oonko mä laihtunu!
Mä vaa nauroin ja jatkoin matkaa, mutta ku tänään aloin miettimään asiaa, ni oon mä kyl ehkä vähän!

Tai turvotus lähteny, ku en oo jaksanu Helsingissäkää ryypätä sen enempää.
Vaikkakin oon aika rankalla kädellä yrittäny korvata kaljaa suklaalla.

Kolme kertaa oon ollu selvinpäin kattomassa ku muut ryyppää, eikä oo tehny ees tiukkaa.
En mä kokonaan oo kuitenkaa lopettanu.
Ärsyttää vaa se aine niin paljon, kun se tekee ihmisistä hirviöitä.

Luukas 8v 

Meille piti tulla tänää laps hoitoon, mutta ei se sit tullukkaa.
Enkä oo käyny uimassa moneen aikaan.
Enkä oo nähny muita sukulaisia ku iskää.

En jaksa tehä sitä perkeleen kalakeittoa.
Enkä jaksa kävellä 300 metriä hakemaan Frendejen viidettä kautta lainaan.


Onneks on suhteita! Niin kätevää.
Netflix jätti kylmäks kolmella kaudellaan, niin aina löytyy joku jolla on ratkaisu.

Onnea on ystävät.
Ja onnea on ystävät jotka meinaa muuttaa Jyväskylästä Helsinkiin!

"Mä meinasin just pudota kaivoon!"

Jouduin poistamaan varmaan 8 kuvaa kun mulla loppuu jutut kesken.
Yleensä ku kirjottaa krapulassa, niin on kaikista parhaimmat läpät.
Nyt ei irtoo mitään ku rupes vaa ärsyttää.

"Pakko syyä puuroo, sitä on kivempi oksentaa ku leipää"

En kyllä tee sitä keittoa.
Herra menetti sananvaltansa siinä vaiheessa ku lähti aamulla baariin.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Etsin täältä maasta palastani taivaasta

On tapahtunu niin paljon kaikkea mitä pitäis päästä kirjottamaan!
Mutta ei riitä sydän pistää hautajais- ja jeejee lomajuttuja samaan postaukseen.
Pistän tän pätkän nyt ensin ja palailen tässä joskus pian muissa merkeissä.


Jussilla oli kolmesta kuuteen kuukautta elinaikaa, niin kolmeen se sitten jäi.
Tiedän että ihmisiä kiinnostaa yleensä eniten kuolinsyyt, mutta mun mielestä se ei oo mun asia kertoa.
Ei viitti luvatta kovin paljoo puhua toisen henkilökohtasista asioista, eikä lupaa voi nyt enää saada.


Läheiset ajeli ruumisauton perässä autoilla ja prätkillä saattamassa Jussia sairaalalta hautausmaalle.
Se oli kyllä niin upeeta.

Ei olis toisaalta voinu yhtään vähempää odottaakaan.


Mä olin ihan hirveen levoton koko päivän.
Heräsin neljältä ja seittemään mennessä olin jo saanu kaiken hoidettua ihan meikkiä myöten.
Yhentoista jälkeen piti vasta olla menossa.

Olin niin hämmentyny kaikista niistä tunteista ja ihmisistä.
En osannu muuta ku hymyillä, rakastaa ja hoivata koko päivän.
En oo vielä päättäny oliko se hyvä vai huono juttu.

Mutta ne jatkot pidettiin kuitenki baarissa, niin en mä kyllä erottunu joukosta yhtään millään tavalla.


Oon pari päivää koittanu saada jotain tekstiä kasaan, mutta ei tästä tuu mitään muuten ku näin.
Tajusin meinaan vasta hautajaisten jälkeisenä päivänä, että sitä ihmistä ei enää oo.
Sitä ei voi nähdä enää, eikä se oo elämässä meille enää uusia tarinoita.

Maailma tuntuu taas kerran pahalta ja epäreilulta paikalta elää ja olla.
Annetaan nyt toki vielä mahdollisuus kuitenkin.

Nuku rauhassa, Jussi ♥