sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

We're a thousand miles from comfort

"Jussille oli nyt annettu kolmesta kuuteen kuukautta elinaikaa" 

Oisit voinu myös sanoa vaikka että "tervetuloa kotiin".

Nyt on tullu huomioitua miljoonasti herkemmin, kuin ihmiset puhuu ihan kokoajan jostain kuolleista.
Täs tulee ihan vainoharhaseks.

"Mä kysyin baarimikolta siitä, niin se ei vastannu mitään, ei MITÄÄN, onkohan se kuollu?"
"No eikä oo, se eskimo ei vaan ymmärtäny puoliakaa mitä sä sanoit sille"


Kaikki päivät menee ihan kujalla, oon tosi herkkänä, enkä pysty nukkumaan kunnolla.
Tai no ei nyt ihan kaikki, suuri osa.

Rupesin kerran itkemään kesken aamiaisen, kun Juuso muistutti että olin nähny unta hämähäkeistä.
Haha, se meni vähän hämilleen ja koitti sit keventää tunnelmaa.

"Tänää on hei Romanien kansallispäivä"
"Noni, pitäiskö vetää perseet sit sen kunniaks?"
"No lähetäänkö ottaa päiväkännit?"
"Jos vaan eka löydät mulle pipon jostain"

Sen verran kamala värinpoistopää oli että huhhuh.

Pikku-Emmi luuli että mulla on musta silmä.

Joku "ei meillä oo ku 13 vuotta ikäeroo" -jäbä löi Ilpon kanssa Kossupullosta vetoa että saa mut kesään mennessä iskettyä. Ilpo itseasiassa lupas ostaa sille jopa kaks pulloa siitä hyväst, ku onhan tuo ny ihan 110 varmaa että ei tuu tapahtuun.

"Eikö oo typeriä semmoset ihmiset jotka tekee itsemurhan?"
"On ne joo tosi typeriä"
"Mun isä oli semmonen"
"Nii mun äitiki, kippis sille!"

Ja yks, ketä on tullu nähtyä suhteellisen useinki, mainitsi rikosrekisterissään olevan yks kuolemaan johtanu pahoinpitely! Eikä joutunu siitä edes vankilaan. Hämmensi. Eihän nyt tommosista tietenkään huudella, enkä minäkää yleensä kysele muuten ku jos toinen ottaa ite asian puheeksi.


Käytiin tossa pyörähtää kans naapurissa.
Se sano että tykkäs enemmän niistä punasista hiuksista.

Sielläkin, yllättäen, puhuttiin yhen kuolleen tyypin toilailuista.
Niinku 80% niistä muistaki kerroista kun mä siellä oon käyny.
Niistä mä kyllä erittäin mielelläni kuulenki, ihan huippuja tarinoita!

Sit kun oltiin lähössä pois, niin se huus viel perään "Hei Emmi, oot sä edelleen sulonen".
Ihana, hypin ne portaat alas.

"Mä oon sulonen!"
"No niinhän sä oot"

Ehämmä ny sitä itteeni ota jos joku tykkää enemmän toisesta väristä ku toisesta.
Oli mulla itelläki heti ekana päivänä jo ikävä niitä punasia.
Mutta nyt ku kattoo vanhoja kuvia, niin ne näyttää tosi oudolta.


Mä tossa just tänään hetken mielijohteesta aattelin selata Facebookia pitkästä aikaa.
Heti siel pomppas yks Kalliokavrun muistopäivistys.

"Kaunis-Peten joku kaveri on kuollu.."
"Sanokse jotain nimee?"
"On täs kuvaki"

"Eikai se oo se tallityyppi?", no onhan se se tallityyppi.

Juuso soitti Petelle ja ai kauhee ku kuulin puhelimen läpi kuin paskana se oli.
Tuli aika paha mieli.

"Ne olis sit kolmannet hautajaiset tälle vuodelle"


Mitäpä mitä muuta.
Miljoona asiaa hoidettavana, mutta en oo jaksanu tehä mitään.

Polille sain sentään sen lähetteen hoidettua.
Ihan niinku jo aikoja sitte, melkei pari viikkoa sitte.
Onneks.

Stressaa niin että tulee ihan fyysisiäkin oireita, lähinnä pahoinvointia ja sitä unettomuutta.

Eilen oli semmonen hiphei -päivä että meinasin nukahtaa ensin Mäkkäriin ja sit viel kauppaan.
Mutta heti ku pääs kotiin, niin ei saanu sit millään unta.

Olin valvonu koko edellisen yön mukavasti oksennellen.
Meinasin vielä perua menoni, mutta en sit viittiny ku en kipee kuitenkaa ollu.


"Pitäiskö sun nyt lähteä taksilla Toijalaan?"
"Haha, no ei ny sentää. Vaikka oishan siellä paljon rikkaita miehiä"
"Se lottovoitto oli kylläkin Akaassa"
"No..nii, ne on vähä niinku sama asia"

En tienny että pitäiskö mun facepalmata itteeni vai läimäsenkö Juusoa.
Se kun rupes pätemään omilla väärillä faktoillaan asiasta josta mä kerranki jopa tiedän jotain!

"Ei oo, ku Toijala jatkuu siitä vähä laajemmalle..."
"Hä?! OKEI"

En jaksanu siinä just alkaa väittelemään, eläkööt vääryydessä.

Ja siis, mistä minä tiedän missä ne miljonäärityypit asuu, tiiän vaa missä ne on töissä.
Varmasti joku niistä asuu Toijalan ulkopuolellaki.
Sama se, en minä nyt sinne!

Tuo taksi juttu oli vaan pientä kuittailua sille edellisen tekstin puhelinhäirikölle.
En mä oo uskaltanu sen seuraavan päivän jälkee oikee ees puhuu sille.
Ihan tasan vaan sen takia ettei se taas pyydä mua johonki ja loukkaannu jos en pääse.

Se seuraava päivä kun päätty aika kusisesti ja oon edelleen vähä loukkaantunu siitä.


"Kerroinko mä jo ku Karilla oli tullu sähkömies kattoo miks se lamppu ei mee päälle?"
"Öö enmä muista, et kai?"
"Siitä oli palanu lamppu"

torstai 27. maaliskuuta 2014

If you think this song is about you, it probably is

"Mä ARVASIN että sä rupeet itkemään!"

NO mitä - MIKSI sitten piti olla niin ilkee?! Jos kerran tietää mitä siitä seuraa.
Tahalleen koitti saada mulle pahan mielen?

45-vuotias ihminen käyttäytyy ku 4-5-vuotias.
Ainaki tuntuu siltä että sillä olis joku uhma-ikä ja rajojen kokeilu päällä.

"En mä voi tota enää syödä ku siinä on tyttöbakteereja"
"Kyllä mä sen syön jos sulle ei maistu. Ei tarttis tiskata omaa lautasta"


Kyllä minä ymmärrän, että sillä on ollu rankka päivä ja kaikkea.
Mutta kun ei minunkaa päivä mistään helpoimmasta päästä ollu.

Mä lähin hänen puolestaan käymään hänen ex-tyttöystävänsä tukena käräjäoikeudessa.
Tuli huonoja uutisia, kuuntelin, koitin luoda toivoa, lohdutin kun toinen itki ja kuuntelin vähän lisää.
Tekisin ihan saman mikä päivä vaan uudestaan.

Se likka sano monta kertaa ettei ois selvinny siitä päivästä ilman mua.
Ja kaikki oli todellakin pelkästään sen yhden lauseen arvosta.

Sympatiat ja empatiat vaan oli siltä päivältä kulutettu loppuun, niin en enää jaksanu ton miehen kiukuttelua. Siinä aikani pillitin, pakkasin koiran ja lähin Vuosaareen ottaa vähä happee.


"Et sä nyt tossa kunnossa voi lähtee mihinkään"
"Tiiät iteki että se on nyt vaan parempi meille molemmille"

Ei siitä oo ku muutama hassu päivä, kun se oli iltaviidestä seuraavaan päivään asti mykkäkoulussa.
Vaan koska en halunnu sitä keittiöön kyttäämään mun ruuanlaittoa.
Se tekee sen aina, ihan aina.

Jos mä nousen sohvalta ja oon menossa tekemään ruokaa, niin siinä menee korkeintaan 10 sekuntia, kun se on tullu siihen viereen kommentoimaan.
Joskus se jopa kerkee juosta sinne keittiöön jo ennen mua!

Ja siihen vitutuksen määrään nähden sanoin sille oikeesti tosi nätisti.

"Haluutsä tehä tän?"
"Ai pilkkoo noi?"
"Vai miks sä tulit siihen?"

Ai että mikä raivo sille synty siitä! Iso mies.
Ei se edes tienny että mua vitutti.
Oishan toi voinu olla ihan vaa että 'onko hän menossa jääkaapille ja oonko mä tiellä' -heitto.

Kun se keittiö on niin pikkunen! Eikä ruuanlaittoon kahta tarvita.
Mun puolesta se saa kokata ihan keskenään, jos se sinne niin kovasti hinkuu.
Ei mulla oo mitään ongelmaa maata sohvalla ja kattoa telkkaria.

Siinä tilanteessa tulee aina niin perkeleen tyhmä olo.
Ei toi mitään ydinfysiikkaa kuitenkaan oo nyt ku on tottunu jo kokkaamaan.

Tuntuu aina siltä, että se odottais ja olettais että teen jonkun virheen.
Se nimittäin tekee sitäki välillä.
Kun se tykkää siitä ku pääsee joskus näpäyttää.

Kai se on joku perus ihmisluonne vaa semmonen, että haluaa nostaa itteensä ylemmäs.
Niinhän minäki tässä teen!
Ja ainaki tosta käräjäoikeusjutusta oon tosi ylpee, koska se ei oo vaa mun mielipide.

Eilen, en mä ees tiiä mikä se juttu oli.
Johonki keittiöön seki liitty, mutta enpä sit jääny kuuntelee.
En mä jaksa tapella mistään oikeesti turhasta, kyllä ne lapsetki väsyy ku ei kiinnitä huomiota.

Pikkusen odotin kyllä jotain "ootko päässy perille" -viestiä, mutta eei.


Nyt kun on valituksen makuun päästy, niin ettei vaan miehistä valitettais, niin vähän naisistakin.
Jumalauta.

Yks sankari soitti keskellä yötä mulle KYMMENEN kertaa.
Vastasin ekaan ja vikaan, kolmen aikaan ja puol viideltä.
Kun kävi selväks jo siinä ekassa puhelussa se asia. Tai ainaki mulle kävi.


"Tuu tänne"
"En mä nyt pysty"
"Pystyt, tuuuu"
"En tuu, mä koitan nukkua"
"Ei mua kiinnosta, tuu nyt tänne"

Ja kun tota on jatkunu jo toisen kerran se 6 minuuttia, niin fittu!
Tuoki on ihan tasan vaan sitä rajojen kokeilua.
Valitsi neiti vaa tosi paskan päivän semmoseen, ku mä en oikeesti arvostanu yhtään.

Sitäpaitsi! 
Se sano puol yheksältä illalla, että sinne ei pääse millään, niin miten yhtäkkiä keskellä yötä pääseeki?
Aaargh, vaikeita ihmisiä.

Ja ärsyttää toi puhelinki!
Se on rikki just sillon ku se ei sais olla, ja toimii sillon ku sen ei välttämättä tarttis.

Noitten rinnalla se käräjäoikeusreissu oli ihanku lintsillä ois käyny.
Siel pääsee kuitenki semmosen turvatarkastuksen läpi!
Semmosii ku on lentokentällä.


No mut, nyt on kaikki hyvin! 
Ja tykkään noista molemmista urpoista vieläkin.

Mutta pysyn täällä silti vielä huomiseen, tääl saa punkkuu!
Tai en tiiä enää, tais mennä koko puteli eilen.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

I never promised you a rose garden

Hehe, Miralla on valopääpuhelin.
Ja mä oon sen puhelimessa nimellä "Emmi Pepe Robin"

"Mitä sä katot mua noin syyllistävästi?"
"Noku, noku sä veit mun idean"
"Minkä idean?"
"...mennä Karille aamukahville"

Nii "mikä laki kieltää sua tulemasta perästä?", eipä kiellä ei mikään!

Pelastin baarista Peetun "vittu ne oli melkein huntin housut, kiitos!" -farkut
Mä en vaa ymmärrä maksaako ihmiset oikeesti housuista noin paljon?!
Ite sain just kolmet ilmaseks.

Kaverin pikkusisko soitti eilen, että on huolissaan siskostaan.
Ei sitä voinu yksin päästää sinne, se on niin pieni vielä.
Tekee aina mieli sanoa lapsi, mutta on se jo kohta 20v.

Käytiin siellä tarkistamassa tilanne, hengissä oli, mutta en tiiä missä Jupiterissa se oli parhaillaan vierailemassa, niin pyydettiin kuitenkin ammattilaisenkin mielipide varmuuden vuoksi.
Oli muuten niin vittumainen hätäkeskuksen täti että teki mieli lyödä luuri korvaan.

NO MUTTA, sain ainakin tutustuttua siihen pikkusiskoon.
Se oli tosi suloinen.
Isosiskosta voipi olla ettei kuulu viikkoon mitään, mutta kai se oli sen arvosta.

Itkin sitten koko loppuillan, mutta eipä se nyt oo mitään uutta.
Vaikka itken kyllä nykyään tosi harvoin.


Hyvää jatkoa traumaattiselle vauvauinnille!
Ensinnäkin, myöhästyin siitä ratikasta missä oli se itse vauva.
Tulin seuraavalla ja oltiin altaassa silti aikasemmin ku ikinä ennen.

Mitään haittaa ei siis tapahtunu, mutta kun!
On ihmisiä joita vaan ei haluu suututtaa.
Kun kuuntelee niitä juttuja, niin tulee semmonen fiilis ettei ainakaan ton vihoja haluu ittelleen.

Eikä se edes suuttunu, päin vastoin!

Mutta nii, en tiiä mistä johtu, mutta mä meinasin pyörtyä!
Saunan jälkeen, eli voi olla joku nestetasapainojuttu.
Voi olla myös hemoglobiini, verensokeri tai verenpainekin, mutta mistäs sitä tietää.

"Miks? Et sä nyt niin paljoo oo sitä verta menettäny"

Vähän säikäytti kyllä, kun en mä pienestä huimauksesta nillitä.
Nyt oli pakko sanoo kaks kertaa, että voitko sä ottaa tän lapsen, mulla on tosi heikko olo.
Kun siinä vaiheessa ku rupee oksettaa, ni tietää että pyörtyy aika pian heti, jos ei nosta jalkoja ylös.

Siinä nähtiin taas aamupalan tärkeys.
Ei riitä että on ollu edellisen päivän ryyppäämättä, vaan pitää syödä myös.


Se päivä kun ryypättiin, torstaina, hoidin myös Kela-asioita.
Titta (ja Tiia ja Jenna) arvaa mitä! Näin Mynden! Titan Pieksupojun!
Se on kuulemma joku myyntimies ny.

Ja siellä Kelassa oli yks yläastetuttu töissä.

"Kyllä mä sut muistan, mutta mun pitäis nähä sun henkkarit kuitenki"

NO AIJJAA! Mä en eka muistanu että onko se Jyväskylästä vai Helsingistä tuttu.
Sanoin vaa "Sinä", niinku että ai sinä oot täällä.
Joonakselta se näytti, ja Joonas se oli.

Sit kun se rupes puhuu Tehtiksestä, koulusta Vuosaaressa siis, niin muistin.
Ja siinä vaiheessa kun se kyseli oonko nähny mun Italialaista serkkua, niin muistin että sehän oli vissiin sit samalla riparillakin ku minä! Tai me.

"Ootko sä ollu missään koulussa Tehtiksen jälkee?"
"Jjoo kyl mä yritin, mutta sit mä sekosin ni en oo valmistunu mistään"

Öllölässä oltiin! Niin söpö kylän nimi.

Mitähän on nyt viikon aikana tapahtunu.
Tosissaan mulla on nyt toi HSL:än matkakortti eläkeläiseks päivitetty, 0,98e!
Kai? Enmämuista. Mutta ajoissa niinku aina. Paitsi joskus. Niinku eilen.

Myöhästyin eilen meinaan toisestakin tapaamisesta.
Mutta onneks oli lämmin ilma.
Kevät!


Joo, mä lähen nyt sinne kahville.
Pus. ♥

lauantai 15. maaliskuuta 2014

And she's got the curse of curves

Voihan nyt perkele.
Oon keränny hirveesti otsikoita, mutta en tiiä minkä mä nyt sitte laittaisin!

Ärsyttää aina ihan törkeenä jos ei oo mitään valmiina.
Joskus on jääny koko teksti luonnoksiin vaan sen takia etten oo löytäny tarpeeks coolia otsikkoa lol.

Enkä toki nyt sit mitään paineita asettanu ittelleni...

Yks tyyppi leikkas mun hiukset!
Tajusin vasta parin päivän viiveellä että ne on NOIN lyhyet.
Herraisä, ei varmaan sitten ala-asteen.

Oon tässä koko illan himoinnu jäätelöä.
Jotain semmosta Mäkkärin semmosta.
Ehkä mä aamulla repäsen ja käyn ennen vaaviuintia.

Se oli kyl semi coolia!
Vaikka vedessä on huomattavasti kömpelömpää olla lapsen kanssa.
Tai sitte se on vaan tottumiskysymys.

Vähän kans tärisytti kun meni aamu vähän juoksemiseks.
Kerkesin olla tasan 4 minuuttia kotona, kun tuli puhelu, että toinen on jo bussissa ja eiku menoks!

Mulla ei oo ollu juur yhtään tasasta päivää nyt moneen viikkoon.
Kai mun pitäis joku päähoitola jo pikkuhiljaa kehittää tänne.
Se on ollu vaan siitä kiinni, että en oo jaksanu ettiä paikkaa missä voin kopioida yhen paperin.

Tää voittaa melkein Pikku Myyn söpöydessään!

Tui ♥

Saattais kyllä myös auttaa olla joskus pidempäänki ku vaan viikon selvinpäin.
Tai koittaa välttää parin päivän putket.
Kun ei mun oo mikään pakko ryypätä.

Se on enimmäkseen semmonen sosiaalinen juttu.
Niinku mun tupakointiki.
Oon aika säälittävä päihteiden käyttäjä.

"Saat selittää ton ihan ite faijalles"

No enpä oo selittäny, ku en oo nähny.
Vaikee myöskin selittää sitä mitä ei muista.
Kerranki jotain hyötyä mun huonosta viinapäästä.

Ja mä oikeesti toivon että kukaan ei koskaan valaise mua tosta sen enempää.
Koska Juuso oli ihan raivona jollekin ihan muulle kun mulle jo ennen kun se huomas että noita palovammoja on kaks. Jos mä oon vaan niin ninja?

"Ei se ole sen vika"
"No mutta sen olis pitäny kuitenki huolehtii ettei noin käy"

Ei tässä mitään syyllisiä tarvi ettiä, vahinko mikä vahinko.
Ja jos ei ollu, ni haluun ajatella että oli.

Vähiten tässä oon varmaa ollu minä jota tää asia on jollain tavalla haitannu.
Enhän mä joudu itteeni kattelemaan.

Toista poskea en kuitenkaa ajatellu kääntää, en oikeen perusta noista Jeesusjutuista.

maanantai 3. maaliskuuta 2014

Missä viivyt, Toivo? Usko vei jo pullot kauppaan


"Näiksä ku mullon hieno uus pipo!"
"Isseelläs on samallainen"
"Ei oo enää"

Rupes yks päivä ärsyttää ton yhen tyypin naama, niin lähin sitten baariin.
Tai no en nyt sano että naama, mutta, miten sen nyt sanois, meistä kahesta se en oo minä joka tässä asunnossa kärsii PMS-oireista. Iso mies käyttäytyy välillä ku pikkutyttö.

Isästäni mun piti kirjottaa!
Se oli siellä. Kaupungille olin menossa, mutta jäin vahingossa matkanvarrelle.
Se oli se päivä kun mulla vasta alko olemaan niska kipee.

Ei hyvää päivää. Oliko se vielä sen samaisen päivän jälkeinen yö, kun mä itkin puol neljältä yöllä siks koska sattuu niskaan. Menin sitte olkkariin kattomaan Ritari ässää ja syömään jäätelöä.

Mä en ymmärrä sitä kun sanotaan että on nukkunu huonossa asennossa.
Kun ei ole hyvää asentoa. Kaikki sattuu.
Ja jos erehtyy käntää kylkeä niin yritäppä huvikses tehä se ilman kyyneleitä.

Robin, luojan kiitos, makso hierontavelkansa takasin ja nyt pää liikkuu jo.
Kipeehän toi on vielä ku en sano mikä, mutta ei sitä känniinkään tulla vaan yhestä kaljasta.


Pointtihan oli se, että sain iskältä sen pipon.
Enkä tiiä saisinko mä kertoa, mutta kyllä sillä vähän silmä kostu.

Ja eilen toi nainen, jonka kanssa mä pussailin baarissa, kysy multa että miks mä en oo aikasemmin kertonu kuka mun isä on! Koska hän on käyny mun isän pubissa sillon joskus 17 vuotta sitte.

En mä yleensä heti kättelyssä esittele itteeni, että "moi mä oon Pepen tytär".
Kari Aallolle vaan sanoin kerran, koska tiiän että se tietää.
Se on se jalkahoitaja.


Ylpeä isästäni olen kyllä, ei siinä mitään.
Robin pyys kertomaan että ne on pahamaineinen prätkäjengi, "jos joku kysyy".

Jos joku luulee että hymyllä voi saada kaikki anteeks ni Jopi voittaa mutki siinä hommassa ihan 6-0.


Luukas oli eilen baarissa mukana.
Kerran ku oot opettanu koiran hyppäämään pöydälle, niin sitähän taitoa ei unohdeta.
Vaikka väitetään, että vanha koira ei opi uusia temppuja.

Mun piti kans sanoa, että hähhähää, minäpäs pääsenkin vauvauintiin ens lauantaina!
Hähää, Ada se on sekin mukula. Vai Aada, en mä itseasiassa edes tiedä. Toisen nimen perusteella veikkaisin ensimmäistä. Sitä mä en edes yritä kirjottaa. Juuson kummivauva.

Puhuttu isästä niin paljon, niin mainitaan nyt äidistäkin jotain.
Siitäkin surullisen kuuluisasta laukauksesta tuli perjantaina kuluneeksi 3 kokonaista vuotta
Meinasin kirjottaa että vahinkolaukaus, mutta se mikään vahinko ollu.

Murha se on itsemurhakin.
Ja drinkki!
Äiti ei ryypänny, sille tuli niin kuoleman krapulat aina.

Ylioppilas, sihteeri ja sisustusartesaanikskin kerkes just ja just vielä valmistumaan.
Se oli Hakaniemen hallissa töissä nyt viimesimpänä. Ei hirveen pitkällä siis.


En mä kyllä vieläkään oikeen tykkää käydä siellä. Sanoisinko, että kiinnostaa vähemmän ku hautausmaalle meneminen. Pyydettiin mukaan, en lähteny.

Mä voin nyt kertoa, kun ei se enää vastuuseenkaan tästä joudu, että se osti mulle 6 puolen litran bisseä, Fosterssia, sillon ku mä olin 17! Etten mä kännipäissäni erehtyis rikkoo pulloja ja roskaamaan luontoa. En tiedä logiikasta, mutta enemmän kaljaa mulle.

Sikshän mut sinne Viroonki pyydettiin, koska mä toimin myös kännissä.
En mä tosin siellä juonu. Tai join, mutta en ryypänny.

Rosanki kuolemasta tuli vuosi täyteen.
Se oli kyllä niin ihana. Toissa uutena vuotena sanoin sille että se on kaunis.
Se oli just itkeny, korjaili meikkejään, just lähössä baariin.

No onhan se! Rakas.♥

perjantai 21. helmikuuta 2014

Minä suosin sitä että valvoo kunnes nukahtaa


"Onko sulla ens viikko kuinka täynnä?"
"Ei mulla taida olla sillon vielä mitään"
"Läheksä käymään Tallinnassa?"

Tokihan mä lähen! Tai lähin, oltiin siellä tiistaina.
Ilmanen matka ja kaikkea.

Jännintä ei suinkaan ollut se, että olin käyny Virossa viimeks neljä vuotta sitte, vaan se, etten tuntenu sitä tyyppiä kenen kanssa lähin sinne! Pari kertaa ollaan nähny tossa naapurissa.
Mutta siinähän sitä tutustuu kun viettää aikaa yhessä.

Mä oon vähä tämmönen.
Luin just vuos sitte kirjotettuja tekstejä ja sillonhan me lähettiin Titan kanssa kahestaan junailee Outokumpuun! Oltiin suunnilleen kerran käyty kahvilla ennen sitä.

Mulla on ikävä sitä.
Ja niitä muitaki pallopäitä siellä.
Onneks pikkuset on innostunu vloggaamisesta, niin niitä sentään näkee aina välillä.

"Hyvää ystävänpäivää!"

Mitä tähän nyt voi sanoa; Miehet?
No oli se ihan söpöä, mutta Juuson piti silti ostaa vielä levy suklaata, litra jätskiä, kaks pulloa Pepsiä ja yks känni kunnes annoin sille anteeks sen että se ryökäle meni juomaan mun Pepsi Maxit luvatta.

Nii ja suomalaisia tomaatteja!
Ne espanjalaiset (vai mistä ne on?) maistuu ihan saippualta.


Mä oon 42 euroa vailla salilla tällä hetkellä!
Nyt herranjumala vihdoin kun on saatu kaikki leikkaukset ja muut pois alta ja vararavintoaki sen verran että ehkä jaksaisinki tehä siellä jotain.

Alkanu vähän tää kroppa tuntumaan vieraalta.
Ja kun en tosta ruuasta viitti karsia, niin aattelin että jos sitä vaikka rupeis liikkumaan!
Joskus baaria pidemmälleki.

Ni en ihan täysin rupsaha.
Oon jo jättäny meikkaamisenki melkein kokonaan!


"Nähäänkö vartin päästä Tazissa?"
"Taas?!"

Jaaa! Tuli puhelu baariin.
Se siitä kuntoiluinnosta.

Ehkä mä tällä kertaa syön ennen sitä.
Eilen oli tyhjään mahaan känni ja sehän pärähti niin että näin hirviöitä yöllä.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Had to see it as a step towards evolution

Haha, just ku menin sanomaan etten oo kännipäissäni hukannu mitään tärkeetä, kuten puhelinta, niin huomasin vasta kotona, että jätin ton kapulani johonki baariin lataukseen.
Eikä mulla ollu mitään hajua että mihin baariin, mutta onneks Juuso muisti ja kävi hakemassa.

"Jos mulla on yli huntti rahaa ni lähetää yheksältä baariin"
"Okei!"

Ai hyvää huomenta vaan sulleki.
Oli muuten yli huntti rahaa.
Kaikkeen minäki suostun.

Klo 09.31

Pistin sitte Jennalle viestin, että jos meinaa että nähään vielä sinä päivänä, niin kannattaa olla ajoissa, koska minä tipahan varmaan jo joskus viideltä.
Ei menny hirveesti vikaan.

Puhutaanko nyt vaikka vaan baareista!
Eilen, lähettiin bisselle. Siinä luettiin lehtiä.

MIKÄ IHME siinä on, että Miina Maasolan kuolemaan liittyvät jutut on siinä VIIHDE -osiossa?!
Vaikka se juttu oiski kiinnostanu, niin en mä pystyny lukemaan sitä.

Siinä oli vielä Hoffmanin ja Ledgerin ja kenen vielä kuolemajutut samalla sivulla.
Sen Fast and Furious -tyypin, kaiketi.
Jumalauta. En ymmärrä.

Kinkistä sai jätskiä.

Eilen myöskin tulin ekaa kertaa kaapista ulos tän blogini kanssa tossa porukassa.
Koska! Meidän pöydässä istu nainen, jolla oli maailman söpöimmät pöllökorvikset!
Ja joka joutuu tällä hetkellä kattomaan yhtä anorektikkotapausta lähiomaisen näkökulmasta.

Kyllä minäki siinä suuni avasin, että iteki oon aikoinani kärsiny samasta sairaudesta.
Mä en vaan muista niistä ajoista ku ihan pieniä pätkiä, kaikki on ihan sumussa.
Että helpompi lukea täältä niitä sen hetkisiä fiiliksiä.

Mä en esim. muistanu edes sitä, että olinhan mä pari kertaa aikuistenki puolella päiväosastolla!
Ekalla kerralla olin ehkä jopa viikon ja toisella kerralla yhden ruhtinaallisen päivän, koska seuraavana päivänä pääsin yläkertaan.

Yritin vielä tarkistaa blogista päivämääriä, mutta en mä vieläkään pysty palaamaan siihen aikaan.
Kevät 2011. Se oli mun elämän hirveintä aikaa kaikessa euforiassaan.
Olin vielä niin hirveen huono kirjottamaanki, haha, ei luoja ku hävettää!

Sit kun multa kysyttiin että miten oon pystyny parantumaan, niin mitä siihen voi vastata?
Se vaan pitää napsahtaa päässä.

Etsi kuvasta leipä.

Mä olin niin väsyny ja huonossa kunnossa, että oisin ite päättäny päiväni, jos en ois vahingossa kerenny sydäntä pysäyttämään sillä toiminnalla ennen sitä (mitä siis ei tapahtunu, mutta olis voinu tapahtua ihan koska vaan). 

Toinen vaihtoehto oli yksinkertasesti vaan se, että testataan nyt vielä sitä syömistä ennen kun tehään mitään peruuttamatonta. Että jos se vaikka helpottais. 

Ja voin kertoa, että kyllä muuten helpotti! 
Siks mä ehkä loppujen lopuks viihdyinki siellä suljetulla osastolla niin hyvin.
Mä sain syödä! Ekaa kertaa johonki neljään vuoteen hyvällä omallatunnolla.

Olin ihan unelmapotilas. Helppo ku mikä.
Nehän väitti siellä että mä olin parantunu sillä hissimatkalla yläkertaan.
Mussa ei ollu mitään muuta anorektistä ku paino ja kaliumarvo.

Meinasin sanoa anorektistä toimintaa just pelleilyks, mutta sit kelasin, että se on ehkä jonkun mielestä loukkaavaa. Vaikkakin koen, että mulla ois siihen oikeus.
Miks mun pitäis kaunistella asioita mitkä liittyy siihen sairauteen?

Ei sitä turhaan verrata helvettiin.
Vai?

Oon eilen vissiin ajatellu että tänään syödään salmiakkia.