maanantai 8. syyskuuta 2014

Kohta me kokeillaa frontside ollie mopolla


Kirjotin tiistaina mun traumaattisesta maanantaista, mutta en mä kerenny julkasta sitä!
Ärsytti iltalehden sivuilla uutinen mikä "lukee vain lehdessä", niin oli pakko lähteä baariin lukemaan se.
Sit olinki jo kännissä ja nyt se tarina on jo niin vanha että turha sitä on enää avata.

Ja muutenki aloin täs nyt vähän epäröimään oisko joku voinu loukkaantua siitä tekstistä.
Niin olkoon nyt sitten julkasematta.

Lähin vaan itkien pois yhestä paikasta kesken tapaamisen.
Porasin vielä siinä pihallaki, mutta onneks Jenna tuli vastaan niin sai heti jotain muuta ajateltavaa.
Loppupäivä oli kyllä sitten muksaa.


Ja se tiistai! Oli ihan huippu.
Vaikka kaikilla tuntu olevan joku Emmin kiusaus -päivä.

Huono sanavalinta tosin, kun mun mielestä se oli vaan hauskaa.

Vittuilu on välittämistä.
Jos sen vaan tekee oikein.

Iskä sai porttikiellon Pääkonttoriin.
Se leikkas tuhkakuppia jollai levysaksilla.
Tai se pönttö siellä ulkona.


Eilinen oli vähä semmonen unohtelu -päivä.
Suutuin Keravalaiselle ainaki kolme kertaa, mutta en muistanu yhtäkään syytä 10 sekunnin päästä.
Ehkä ihan hyvä vaa.

Vähän kyl hävetti jo ku kesken oman tarinan kertomisen oli pakko vaa todeta että en mä enää muista mitä mä olin selittämässä.
Yleensä sitä unohtaa vasta seuraavana aamuna, mutta että kesken lauseen!


Peetulle ihmettelin että kuka helevetti on tehny sulle noin ruman letin, niin "itseasiassa se olit sinä".
Tai noin se meni Peetun tarinassa.
Oikeesti sanoin sitä kamalaks vasta sen jälkeen ku sain tietää että se on mun tekele.

Oon ryypänny nyt ihan huolella.
En jaksanu enää masistella yksin kotona.
Kännissä ei masenna ja kännissä näkee paljon ihmisiä.

Vois sitä vähän huilata kuitenki.


"Mä katoin yks kaunis krapulapäivä neljä leffaa missä sä näyttelet!"

Jussi Lampi on mun uus lemppari nyt.
Me päästään kaiketi kattomaan sitä teatteriin torstaina!
En oo piiitkään aikaan ollu missään tommosessa.

Ja huomenna me mennään Niklaksen kans prätkäilee!
Jännää jännää. En oo semmosen kyydissä ollu ku joskus pentuna viimeks.

Viikonloppuna on hautajaiset.
Ne nyt ikävä kyllä on tullu vähän tutummaks tässä.


Oon taas ihan onnellinen.

Ja mä sain makaroneista palovamman jalkaan.
Aikamoista.


If you can't think of anything nice to say, you are not thinking hard enough

lauantai 30. elokuuta 2014

Miks jumittaa jos voi juosta


Mulla on ollu varmaan joka päivä tän viikon ajan tää tyhjä sivu koko päivän auki tässä koneella.
Ei jotenki vaan oo pystyny muodostaa mitään tekstiä.

Ihmiset on vaikeita ja se vähän masentaa.
Ku ei kelpaa mikään mitä mä sanon ja pitää väkisin ymmärtää kaikki väärin.
Turha mun on sit sanoa mitään, tulee vaa kaikille paha mieli.

En lukenu pariin päivään tekstareitakaan, kun ahdisti niin kaikki.

"Sano ykski hyvä syy miks et ota bisseä"
"En saa tehä kännissä ruokaa, eikä mulla oo varaa ostaa pizzaa"

Päätä on särkeny joka päivä viikon putkeen.
Eli enemmän nyt viikon aikana ku normaalisti koko vuoden aikana.
Alkaa huumori vähän loppumaan jo tämänki suhteen.

Torstaina meinasin pyörtyä kaupassa.
Että ainii voishan sitä syödäkin joskus.

Ei meil enää syödä leipää, enkä osaa korvata sitä oikee millään.
Jogurtti rupee tökkimään tosi nopeesti ja puuroakaan jaksa kokoajan olla keittelemässä.
Ne on muutenki vähä semmosta fiilisruokaa.

Pitää kehitellä jotain sit ku jaksaa.


Eilen päivällä mä itkin toivottomana sitä kuin en jaksa tätä kaikkea.
Hirveesti asioita mitä pitäis tehä, mutta mulla ei yksinkertasesti vaan ole tarpeeks voimia.

Kävin joku päivä ostamassa lisää sukkia, kun en jaksanu käydä pesutuvassa.

Kaupassakäyntiki on jo yks työ itessää.
Heti ku on vaa selvinny takas kotiin, niin romahdan eteisen lattialle, ku oon ihan loppu.

En mä kovin kauaa kerkee siinä itkeä, kun pitää ruveta jo tekemään ruokaa.
Ja sitähän varten tarttee hyvällä tsägällä vielä tiskata ensin.

Suihkussa käymisestä ja tiskaamisesta ei voi edes puhua samana päivänä.
Ja koira, onneks se on ihan helppo.
Noi portaat on vaan saatanasta kavuta miljoonasti päivässä.


Mulla on kaikki hyvin, mutta en vaan jaksa.
Ehkä mulla on vaa joku random burnout -vaihe ku oon yhtäkkiä joutunu hoitaa kaiken yksin.

Se ois vissii kohta taas hermoloman paikka.
Pitää mun muutenki mennä käymään Jyväskylässä ennen ku Titta muuttaa poiiiees.

Rytinällä on kavereita muuttamassa Helsinkiin, mutta Titalla on kyllä ihan väärä suunta.
Minun mielestä. Kartalla. Mutta elämässä toivottavasti kuitenkin oikea.


Oltiin sit eilen illalla kattomassa Sallan ja Miron matka maailman ympäri:n keikkaa tossa Lintsillä!
Se oli kyllä niin upee että ai että!

Heti tuli parempi mieli.
Salla on ihana.


Ja sitte keikan jälkeen kaveri heittää extempore että mun pitää lähtee häne kans johonki laitteeseen.
Se mikä se on se über-korkee maisemajuttu joka tulee ihan täysiä vapaapudotuksella alas, Kingi.
Luulin että se oli läppä, mutta eei.

Siinä jos jossain sai ajatukset ihan muualle.
Ja viimesetki paineet unohtu hetkeks taivaalle siinä pudotuksessa.

Käytiin me vielä parissa muussaki laitteessa.
Jännä että mitä kamalampi laite niin sitä parempi olo tulee.
Kiitoksia vaan Kimmolle vapaalipuista!

Oli kivoja kavereita siellä.
En mä kyl kovin sosiaalinen ollu, mutta eikai kukaan mitään enempää vaatinutkaa.


Varmaan nyt ku julkasen tän, niin kaikki noi ongelmat katoo ja huomenna elämä on taas jeejee ihanaa.
Viiden ja puolen tunnin päästä pitäis olla taas jo menossa, että ei tässä hirveesti kerkee unta tankata.

Kauheeta ku ei saa edes viikonloppua vapaata elämästä.

Pakko kyl mennä nukkumaan ennen ku diagnosoin ittelleni jonkun aivokasvaimen tän päänsäryn takia.

maanantai 11. elokuuta 2014

Kyllä jossain on oltava raja


Eilen oli huono päivä.

Siis, ensinnäkin, ihan hirvee yö takana.
Näin koko viime viikon painajaisia ja se yö oli pahin kaikista.
Koko viikon painajaiset yhessä kertaa 7000.

Kyllä mä ihan tajusin siinä että se on unta.
Luulin aina välillä että olin heränny, mutta eei kun alko se sama uni aina vaa uudestaan.

Yritin huutaa niin kovaa että joku heräis ja herättäis mut siitä.
Mutta en mä sit vissiin ollukaa huutanu ääneen.
Olin silti vähä loukkaantunu aamulla.

Sit ku vihdoin heräsin siitä painajaisesta sain tietää että meiän baarin yks vakkariasiakas on kuollu.
Kotona oli ihan hirveen kiree tunnelma koko päivän, mul palo käpy ja lähin pihalle.
Jos mulla on paha olla, niin en kestä yhtään jos joku korottaa ääntään.


En mä sit pitkälle päässy, kun porukka shokissa olevia ihmisiä pysäytti mut tossa baarissa.
Join siinä sitte varmaan seittemän "jos mä mä nyt yhen" -bisseä.

Mulle opetettiin karaokelaitteitten käyttöä, jos mä vaik joskus kävisin tuurailemassa siellä.
Oli kyllä vähän pelottavaa höpöttää välispiikkiä.
Ja sit jos se pitäis tehdä vielä selvinpäin, ni huhhu.

Loppuilta meni sitte enempi vähempi itkiessä.
Ja tää aamu oli jotain ihan hirveetä.

Mun piti aamulla käydä sen kuolleen miehen vaimon työpaikalla tarkistaa meneekö se oikeesti töihin.
Oisin auttanu jos olis tarvinnu perua jotain asiakkaiden aikoja tai jotain, mitä vaa.
Mutta sillon se oli ainaki vielä kiinni!

Sen hetken pystyin olemaan reipas, mutta romahdin heti ku pääsin takasin kotiin.
Oli mun tarkotus mennä vielä myöhemmin uudestaan, mutta ei siitä itkusta tullu millään loppua.
En sit kehdannu mennä toisen työpaikalle pillittämään, must ois ollu enemmän haittaa ku hyötyä.

On ihan päänsärkyyn asti tullu otettua osaa tähän suruun.
Niin paljon että ekaa kertaa moneen vuoteen koin tarvetta ostaa aurinkolasit.


On tässä muutenki tullu täytettyä aika hyvin tota nestevarastoa.

Vähä meinaa pelottaa mennä nukkumaan selvinpäin.
Kännissä ku nukkuu niin ei yleensä kerkee nähä unia ollenkaan.

Mulla on puhelin paskana, pitäis viedä se huoltoon vielä ku on takuut voimassa.
En vaan millään raaski kun sit pitäis elää se pari viikkoa ilman nettiä ja musiikkia.
Ellei sieltä sitte saa vastaavaa puhelinta lainaan huollon ajaks, mutta tuskinpa.

Ahistaa ajatus siitä että kuka vaan voi kuolla ihan millon vaan.
Minäki voisin kuolla ennen ku kerkeen edes julkasta tätä tekstiä!

Ja me vielä laulettiin Samun kanssa "Kaikki me kuolemme pian" -biisiä sillon lauantaina.
Siitä kaks tuntia ja yks oliki oikeesti kuollu.

Ihan turhaa.

lauantai 2. elokuuta 2014

Nyt vain tahdon jäädä tähän ja ampua aivoni kuuhun


Yhellä kavrulla oli tuossa vähä aikaa sitte Jarkko Martikaisen paita päällä!

"Mä oon nähny Jarkko Martikaisen pari kertaa!"
"Nii mäki. Se on itseasiassa mun siskon mies"

Miks kaikki oleellinen tulee ilmi vasta kuukausien tuntemisen jälkeen?
Mun Jyväskylä-kämppis oli just sillon käymässä Helsingissä, niin se paita on nyt onnellisesti vaihtanut omistajaansa ja asustaa Jyväskylässä.


"Mä oisin ottanu sut mukaan Martikaisen keikalle perjantaina, ku tiiän että tykkäät siitä, mutta mulla ei ollu sun numeroa"

Siiis, jos mä menisin Samun kanssa naimisiin nii oisko Jarkko Martikainen niinku mun lanko?
Oisko vähän siistiä!


Janni oli tosissaan käymässä täällä joskus kuukaus sitte.
Se eksy heti ekan illan aikana. Tai yötähän tuo jo oli.
Ja akkukin tietenki loppu just väärällä hetkellä.

ONNEKS oltiin juotu muutamat oluset puistossa ja jouduttu käymään aikasemmin iskän naapurin luona vessassa. En ymmärrä miten, mutta jotenki tuo osas suunnistaa bussilla takasin sinne!
Onneks siellä on portit auki ja onneks siellä oli ollu vielä porukkaa pihalla.

Siellä ne pelas poikain kanssa Ristiseiskaa ja kittas kimpassa kaljaa kuin niin ois kuulunutki olla.
Kyllä lämmitti sydäntä tuo kuin ne on saanu rauhotettua sen pienen tytön paniikinpoikasen.


"Ehkä mä otan vaan neljä"
"Mitä neljä?"
"Pöllöpaitaa"


Kävin pyörähtää Jyväskylässä tuossa!
Tosi laiska pyörähdyshän se oli.
Tai ois olettanu että melkein kahessa viikossa ois kerenny näkee vähän enemmän ihmisiä.

Mutta kun oon niin huono ottaan yhteyttä ihmisiin.
Ylös ja liikkeelle pääs kyllä, kun meillä oli vauva!


Pari päivää kesti tottua heräämään joka aamu viimeistään kaheksalta siihen ihmisherätyskelloon.
Ihan loistava tapaus kyllä.

Eikä oo parempaa tunnetta kuin se kun on saanu lapsen nukahtamaan puolen tunnin taistelun jälkeen.

Ja Tarullaki oli ihan pikkunen vauva!
Se paino vähemmän ku Luukas, enkestä.


Syötiin melkein joka päivä ulkona.
Oli kyllä sopeutuminen takas kotiruokaan voin kertoo.
Pari päivää oli pakko täälläki vetää mäkkäri-kebula -linjaa.

Tänään pitäis tehä kalakeittoa siis just juu.
En tykkää.
Eikä meillä oo edes mausteita.

Joku 10v näsäviisas pikkupaskiainen.
Nooran ystäväkirjaan olin kirjottanu syntymäajan kohdalle "en muista".
No onhan aika ja päivä nyt ihan eri asia!

Tosta en tiiä että mitä p.v. tarkottaa.
Ja miks joku painoki on pitäny laittaa desimaalin tarkkuudella.


Oli ihan hirveen kuumaa porealtaassa, +41 astetta!
Ei siellä pystyny olemaan kauaa kerrallaa, vaikka yrittää väkisin nauttia, niin kuinka nautit jos sattuu?

Enkä tajuu miks ei muka sais valittaa ku kesällä on liian kuuma, että pitää yrittää nauttia nyt ku kerranki kesä kestää kauemmin ku 10 päivää plaaplaaplaa.
Minkähän ihmeen takia pitäis nauttia siitä että on epämukava olla? Siitä että sattuu?

Ei oo tervettä semmonen.
Siinä on yks salakavalimmista tavoista olla itsetuhonen.


Joku kaunis lauantai oltiin kaljakellunnassa!
En oo ikinä ennen ollu ja meinasin jänistää nytkin, kun meijän piti pummaa kyyti joltain tuntemattomalta.

Se oli kylläkin mukava tyyppi!
Yksin semmosessa isossa uima-altaassa, niin ei oltu yhtään tiellä.


Mä taisin lopettaa tupakoinnin.
Kännissä välillä vahingossa "sortuu".
Parit savut vaan käyn pummaamassa aina välillä joltain, että harvemmin mä enää kokonaista poltan.

Tossa alkuviikosta olin lenkillä ja Hesarilla tuli joku tuttu vastaan, se pummas röökiä ja annoin sille koko loppuaskin, koska mitä mä niillä enää teen.
Tuolla kiusaamassa heikkoa mieltä.


Jyväskylässä ei tullu ryypättyä ku kaks kertaa!
Se vaati aina sen että vauva on pois kotoo.

Toisella kerralla jäi kyllä vähä vajaaks kun olin kipee.
Lähin kämpille huilii ku muut lähti baariin.
Join 6 pientä bisseä ja oksensin, siis hurraa!


Harri kysy mult eilen että oonko mä laihtunu!
Mä vaa nauroin ja jatkoin matkaa, mutta ku tänään aloin miettimään asiaa, ni oon mä kyl ehkä vähän!

Tai turvotus lähteny, ku en oo jaksanu Helsingissäkää ryypätä sen enempää.
Vaikkakin oon aika rankalla kädellä yrittäny korvata kaljaa suklaalla.

Kolme kertaa oon ollu selvinpäin kattomassa ku muut ryyppää, eikä oo tehny ees tiukkaa.
En mä kokonaan oo kuitenkaa lopettanu.
Ärsyttää vaa se aine niin paljon, kun se tekee ihmisistä hirviöitä.

Luukas 8v 

Meille piti tulla tänää laps hoitoon, mutta ei se sit tullukkaa.
Enkä oo käyny uimassa moneen aikaan.
Enkä oo nähny muita sukulaisia ku iskää.

En jaksa tehä sitä perkeleen kalakeittoa.
Enkä jaksa kävellä 300 metriä hakemaan Frendejen viidettä kautta lainaan.


Onneks on suhteita! Niin kätevää.
Netflix jätti kylmäks kolmella kaudellaan, niin aina löytyy joku jolla on ratkaisu.

Onnea on ystävät.
Ja onnea on ystävät jotka meinaa muuttaa Jyväskylästä Helsinkiin!

"Mä meinasin just pudota kaivoon!"

Jouduin poistamaan varmaan 8 kuvaa kun mulla loppuu jutut kesken.
Yleensä ku kirjottaa krapulassa, niin on kaikista parhaimmat läpät.
Nyt ei irtoo mitään ku rupes vaa ärsyttää.

"Pakko syyä puuroo, sitä on kivempi oksentaa ku leipää"

En kyllä tee sitä keittoa.
Herra menetti sananvaltansa siinä vaiheessa ku lähti aamulla baariin.

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Etsin täältä maasta palastani taivaasta

On tapahtunu niin paljon kaikkea mitä pitäis päästä kirjottamaan!
Mutta ei riitä sydän pistää hautajais- ja jeejee lomajuttuja samaan postaukseen.
Pistän tän pätkän nyt ensin ja palailen tässä joskus pian muissa merkeissä.


Jussilla oli kolmesta kuuteen kuukautta elinaikaa, niin kolmeen se sitten jäi.
Tiedän että ihmisiä kiinnostaa yleensä eniten kuolinsyyt, mutta mun mielestä se ei oo mun asia kertoa.
Ei viitti luvatta kovin paljoo puhua toisen henkilökohtasista asioista, eikä lupaa voi nyt enää saada.


Läheiset ajeli ruumisauton perässä autoilla ja prätkillä saattamassa Jussia sairaalalta hautausmaalle.
Se oli kyllä niin upeeta.

Ei olis toisaalta voinu yhtään vähempää odottaakaan.


Mä olin ihan hirveen levoton koko päivän.
Heräsin neljältä ja seittemään mennessä olin jo saanu kaiken hoidettua ihan meikkiä myöten.
Yhentoista jälkeen piti vasta olla menossa.

Olin niin hämmentyny kaikista niistä tunteista ja ihmisistä.
En osannu muuta ku hymyillä, rakastaa ja hoivata koko päivän.
En oo vielä päättäny oliko se hyvä vai huono juttu.

Mutta ne jatkot pidettiin kuitenki baarissa, niin en mä kyllä erottunu joukosta yhtään millään tavalla.


Oon pari päivää koittanu saada jotain tekstiä kasaan, mutta ei tästä tuu mitään muuten ku näin.
Tajusin meinaan vasta hautajaisten jälkeisenä päivänä, että sitä ihmistä ei enää oo.
Sitä ei voi nähdä enää, eikä se oo elämässä meille enää uusia tarinoita.

Maailma tuntuu taas kerran pahalta ja epäreilulta paikalta elää ja olla.
Annetaan nyt toki vielä mahdollisuus kuitenkin.

Nuku rauhassa, Jussi ♥

maanantai 30. kesäkuuta 2014

Others only read of the love, the love that I love

Siis voiko krapula tulla vasta kuuden aikaan illalla?
Kun ei kuitenkaan mitenkään aamuun asti ryypätty.

En tiiä mutta oksettaa.
Syömisestäki on jo monta tuntia, niin ei kyl viittis sitä happomössöä käydä puklaamassa.
Vaikka se kyl ehkä auttais.

Oli kuitenki kivat Pridet eilen!
Näin ihan hirveesti kavruja.
Jyväskyläläisiäkin.


Keravalaisen kanssa mä lähinnä siellä hengailin.
Sitäki nähny taas pitkästä aikaa!

"Ärsyttääkö ku mä sanon sua koko ajan anorektikoks?"
"Enemmän mua ärsyttää ku Juuso hokee sitä että mä syön paljon"

Mä eksyin kun kävin kaupassa.
Mutta oli kyl kiva käydä oikeessa vessassa jossain pizzeriassa.
Vaikka niin ei ois ehkä saanu tehä ku en ostanu mitään.. NOH!


Onko meijän suvussa yhtään homoa?
Ei tuu mieleen ketään joka vois olla.
Nuorisossa vielä toivo elää.

Vaikka eipä tuolla nyt niin väliä.
En mä itekään koe mitään tarvetta luokitella itteeni.
Ja viel vähemmän kiinnostaa järjestää siitä mitään infotilaisuutta.

Iskä sano joskus pari vuotta sitte että on aina tienny etten mä siihen enemmistöön kuulu.
Äitiki aina ku jutteli joistain poikajutuista, niin muistutti että on hänelle ihan ok vaikka se ois tyttöki.

Ja äiti2 oli joskus soittanu mun siskopuolelle että Emmi on lesbo, se asuu jonkun tytön kanssa!!1

En mä kyllä lebiaani oo, mutta ihan jepa kuitenki tietää että ei ne ihan hirveesti ainakaa järkyty sit jos mulla joskus joku likka on avecina sukujuhlissa.


Siinä voi hetki mennä odotellessa.
Oon sivusta seurannu tota lepakkodraamaa ja siis voi luoja.
Sitä selkäänpuukottamisen määrää.

Enkä oo ikinä tajunnu sitä puolien valitsemis -läppää.
Että jos pariskunta eroo niin yhteiset kaverit joutuu valitsemaan kumpaan ei pidä enää yhteyttä. Ihminen joka ei liity siihen parisuhteeseen millään tavalla, kärsii siitä.

En mä tosin noita miehiäkään ymmärrä sen enempää.
Juuso suuttu mulle yks päivä, kun en keittäny sille kananmunia.
Se on allerginen niille! Ei mul tullu mieleenkään kysyä oisko se halunnu.

Ei haittaa kyllä yhtään olla yksin.


Mun piti vinkua tosta ruoka-asiasta vielä enemmän!

Syön muka paljon... Se kyl vissiin vaa kiusallaan sanoo niin, mutta sen verran usein että joku päivä mä vielä uskon siihen iteki. Kun tuo paholainen ei oo ees ainut joka niin on väittäny!

Joku nainen oli kytänny yhillä synttäreillä mun ruokailuja, koska se ei usko ettei mulla oo syömishäiriötä. Nii se oli Juusolle menny ihmettelemään että mähän söin tosi paljon!
Että miten muhun mahtuu.

Minä ku viel koitin ottaa vähän, että muilleki riittää.
Mut totta kyl, joku toi mulle puol väkisin kakkua ja söin vielä Villenki safkan jämät.
Oon pikkupossu.

Juusolta tuo on aika pitkälti pelkkää provosointia, mutta provosoidun silti aina.
Jeesuski jää kakkoseks siinä marttyyriyden määrässä mitä must pystyy lähtemään.

Koska mun mielestä mä oon aika pieniruokanen loppujen lopuks.
Syönki kolme kertaa pienemmältä lautaselta ku tuo.

Ja mulla on ollu suklaalevy joku puoltoista kuukautta tuolla piilossa.
Siitä ei oo puoliakaa syöty.
Jos jättäisin sen johonki esille ni sitä ei enää aamulla ois.

Jos mä syön kerralla paljon, niin oon mä sen edestä sit syömättäki.

Niinku nyt käytiin päivällä syömässä Juuson porukoitten kanssa ja söin niin paljon että oli pakko hengata housut auki loppuaika. Siitä asti oon nyt ollu syömättä, yli 10 tuntia, eikä oikeen oo ollu ees nälkä. Voi tuo noin pitkä väli johtua tästä pahasta olostaki kyllä.

Mun kroppa tietää millä se toimii ja mikä on tarpeeks.
Just kävin vaa'alla jo peräti toisen kerran tänä vuonna, niin ihan samaa se näyttää aina vaan.

Eikä tuo oikeesti ees ois niin iso asia! Iteki jossain vaiheessa hoin syöväni paljon.
Mutta ku minuu pelottaa noi lääkkeet. Että räjähtääkö se syöminen oikeesti käsiin.

On se kuitenki parempi syödä paljon ku ei ollenkaan.


Joku ötö on purassu mun tatuoinnin yhteen taloon uuden ikkunan.

tiistai 24. kesäkuuta 2014

Baby I don't own a pistol


Minul on unilääkkeitä nykyään!
Vaikka johonkin masennushömppään virallisesti onkin kirjotettu.

Yks tabletti iltaisin, siis huhhuh, nukkuisin varmaan vuorokauden ympäri sillä annostuksella.
Testasin ekaks ottaa puolikkaan, niin siinä hurahti semmonen 16 tuntia tajuttomana.
Tai en mä tiiä olinko sen jälkeenkään kuinka tajuissani.

Puolitin sit vielä puolikkaan, niin se on tosi jees.
Herää helposti ja on suht virkeekin.

Vaikka noissa lääkehuuruissa tuleekin nähtyä lähes poikkeuksetta joka yö painajaisia.
Ja todellisuudentaju menee sekasin ihan hereilläkin ollessa.
Se on lähinnä hassua.


Toinen myös miks mä pidän tota annostusta mahdollisimman matalana on Google.
Jokaikisen linkin takaa löytyy joku, joka vinkuu siitä että tuo lääke on lihottanu.
Millon 5 ja millon 25 kiloa.

Ihan sama onko se se kasvanut ruokahalu vai hidastunut aineenvaihdunta josta ne kilot oikeesti johtuu, mutta jos niitä ei yksinkertasesti vaan olis ilman sitä.

Ei siin tullu ku vaa vainoharhaseks.
Olin ihan varma että lääkäri koittaa salakavalasti vaan lihottaa mua.
Lääkäri joka hymyili tasan kerran ja sekin oli sillon ku lähin pois.

Minä oon itsekäs ja haluun pysyä tämmösenä ku oon.
Kerran ku oon tyytyväinen itteeni ja kroppaani, niin mä en haluu riskeerata sitä.
Ei meinaan ollu helppo duuni se.


Mä en oikeesti tiiä, muuttaisko ne 5 lisäkiloa mun elämää ja minäkuvaa mihinkään suuntaan, en oo koskaan painanu niin "paljon", mutta en mä haluu kyllä sitä riskiäkään ottaa. Varsinkaan kun ajatus niiden tulevien kilojen laihduttamisesta tuli ennen ku olin edes hakenu niitä lääkkeitä apteekista.

Toisaalta taas, en mä oo uskoonkaan tullu vaikka oon joskus avannu oven jehovantodistajille.
Eikä mulla oo edes vaakaa.

Vähän myöskin saatto vaikuttaa se, että kaverille oli tullu alkava veritulppa noista samoista napeista.
Tulee aina mieleen sen "lääkäri koitti tappaa mut" -tarina.


"Mihin sä oot menossa?"
"Mullon seulat..."

Elämäni ensimmäiset huumetestit!
Kuin nöyryyttävää.
Kusta purkkiin ja tietää että lasin takana on joku valvomassa sitä toimintaa.

Jotenki tuntu että ne labratyypit kohteli mua ihan ku narkkaria.
Vaikka se kuulu vaan semmoseen "Tervetuloa Helsingin psykiatriselle poliklinikalle, meillä on tapana ottaa kaikilta huumetestit heti kättelyssä" -alotuspakkaukseen.

Enhän mä oo mitään käyttäny!
Mulle pelkkä tupakkaki on monesti liikaa ja alkoholilla päihtyy ihan tarpeeksi.
Vähän kyllä kuumotteli, kun Juuso pelotteli, että pelkkä savun haistaminenki voi näkyä testeissä.


Kalliossa "täällä haisee ihan kukkasille" -lausahdus on ihan normipäivää, kun pöllähtää semmonen silmiä kirvelevä kannabiksen tuoksu jossain tuolla.

Yks tyyppi kerto joskus, että se on kerran polttanu pilveä ja hiphei hakkas kaverinsa teho-osastolle.
Jäi kuulemma henkiin, mutta puolet naamasta on rautaa ja sil tuli joku puhevika.

En tienny että tommonen voi olla mahdollista.
Mutta en mä hirveesti asioista kyllä muutenkaan tiedä.
Ja oon oppinu olemaan tietämättä vaikka tietäisinki.


Siitä on nyt 2,5 kuukautta, kun yhelle tutulle oli annettu 3-6 kuukautta elinaikaa.
Se oli vaipunu viikko sitte koomaan. Heräsi kyllä vielä!

Siitäkään mä en tarkalleen tiiä mikä sitä vaivaa.
En mä oo kehdannu edes kysyä.
Jotain elinsiirtoahan tuo odottelee


Tallinnassaki tuli käytyä.
En mä ostanu muuta ku karkkia ja kartsan tupakkaa.
Enkä sitääkää ittelleni.

Kuitenki, 10 askia, minähän polttaisin niitä vielä syyskuussa.

Seuraksihan mä sinne meen.
Tai se tyyppi ite väittää että tarvii reissuille aina seuraa sairaskohtauksen varalta.
En kylläkään oo koskaan saanu mitään toimintaohjeita semmosia tapauksia varten.

Kai siinä riittää ettei oo ympäripäissään ja osaa sanoa henkilökunnalle että apuva.
Eikä se nyt muutenkaa oo kiva reissata yksin.


Siis tää! En tiiä pitäiskö mun olla nyt otettu tästä huomion määrästä vai mitä.
Minun kuvia on käytetty johonki feikkiprofiiliin!

Tuo on nyt poistettu jo, mutta oli kyllä ihan ihme läppää täynnä koko sivu.
Ja hyi helvata, pitikö sen noi kaikista rumimmat kuvat kaivaa esille.

Ei tuossa nyt muuten mitään, mutta meinasin ihan oikeesti tosissani saada paniikkikohtauksen, kun Epu laitto mulle tekstiviestin, mitä se ei normaalisti tee.

Mun puhelimessa näkyy viestin alku aina ennen kun avaa itse viestin, niin sen kaiken vakavuuden perusteella mietin että jonkun on pakko olla kuollu.
Enhän mä uskaltanu edes avata sitä viestiä aluks.

Sen "Ketä yhteisiä tuttuja meillä on? Kenestä ei oo kuulunu pitkään aikaan?" -pohdinnan jälkeen mitkään profiilit ei tuntunu kyllä enää missään.

Ohessa mielipidettä kuvaava ilme.


Myö mennää tänään vauvan kanssa uimahalliin!
Pitäis ehkä alkaa valmistautumaan pikkuhiljaa.

Pitäis kyl tehä vaikka ja mitä.
Ja nähä vaikka ja ketä.

Ehkä mä jaksan jo.


Siinä on minun isän pyörä.